Muutamaan päivään ei ole tapahtunut mitään erityistä. Suurin saavutukseni lienee pääni lyöminen rajusti katon tukipilariin joka on erittäin matalalla. Iskun voimasta olin pakotettu kierimään maassa ja kiroilemaan voimakkaasti.
Samankaltainen tilanne sattui Bulgariassa reilu kolme vuotta sitten. Samoin seurauksin. Päänahka auki. No aurinko sen parantaa eikä siinä sen vakavampaa.
Pään lyöminen on niin turhauttavaa. Sattuu kovasti muttei ole ketään jota syyttää. Ei tiedä kenellä karjuisi tai ketä syyttäisi. Päätin syyttää hallitusta ja yhteiskuntaa.
Aurinkoa on piisannut reippaasti koko viikon. Lämpötila on juuri sopiva päivisin 20 asteen tietämillä. Tänään tein pyöräretken Zaharaan. Miellyttävä pieni kylä joka sijaitsee kauniin järven rannalla jyrkällä kukkulalla. Järvet ovat todellakin harvinaisia täällä.
Minulla oli eilen ja tänään yksi koira lisää hoidettavana. Naapurissa alempana asuvan Englantilaispariskunta pyysi minua ruokkimaan koiransa heidän ollessa poissa viikonlopun. Sain työstä palkkioksi suklaalevyn. Mielestäni onnistunut vaihtokauppa.
Olen tässä mietiskellyt miltä tuntuisi olla kokonainen vuosi ilman ainuttakaan ihmiskontaktia. En ota kantaa miten se käytännössä tapahtuisi, kunhan mietin. Onhan oma seura aina parempi kuin huono muiden seura. Mahtaisiko sitä tulla vuodessa epäluuloiseksi ja kyttäisi puiden takana piilossa korvat höröllään jos näkisi muita ihmisiä pitkän tauon jälkeen. Vai menisikö puhua pulpattamaan niin ettei loppua tulisi.
Se vielä unohtui mainita. Koirat tuuppaavat seuraamaan minua joka paikkaan koko ajan. Tänään lähtiessäni retkelle sama tietenkin toistui. Poljin lujaa karkuun ja ajattelin niiden löytävän kotiin kuten ennenkin. Takaisin tullessa naapuri heilutteli kättä, että hänellä on täällä yksi koirasi. Mitä hänen espanjastaan selvää sain oli paikallinen poliisi tuonut sen hänelle. Moni asia jäi epäselväksi mutta otin koiran mukaani ja vein kotiin.