Maisterin matkassa

Aloitan aamuni laittamalla äitini myyntiin tori.fi sivustolle kauniilla saatesanoilla. Odotukseni ovat korkealla sainhan myytyä latistuneen vaimonikin parissa viikossa.

Syön aamiaista pöntöllä istuen. En halua hukata tehokasta myyntiaikaa.
Pian minulla on päivän ensimmäinen tapaaminen sokean miehen kanssa. Myyn hänelle koiran ulostetta.
Ennen sitä käyn pikaisesti näyttäytymässä orpokodissa saadakseni hyvää mainetta. Muistutan itseäni käyttämään vierailulla kumihanskoja.

Vielä ennen lähtöä ehdin vuokrata huussin suon reunasta 6 henkiselle perheelle luksushuvilana. Nauran itsekseni ihmisten hyväuskoisuudelle.
Tilaan taksin. Perille päästyäni maksan kuskille väärennetyllä setelillä.

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen on aika käydä lounaalla. Pyysin tuttavaani mukaan ja teeskentelen unohtaneeni lompakon. Lupaan maksaan seuraavalla kerralla. Ulos päästyäni poistan hänen numeronsa.
Puhelimeni piippaa. Olen saanut ensimmäisen tarjoukseni äidistäni. Paltamolainen mies haluaisi vaihtaa äitini soutuveneeseen.
Kieltäydyn. Haluan vain käteistä.

Illalla kotiin saavuttuani teen jokailtaisen SWOT analyysin itsestäni ja hoen 45 minuuttia peilin edessä kuinka menestynyt liikemies olen.

Menen pitkälleni petiini ja peittelen itseni väärennetyillä 500 euron seteleillä.
Unessa huijaan köyhältä hänen viimeisen lanttinsa. Herään leveä hymy kasvoillani.

Sain käsiini materiaalia joka varmasti kiinnostaa monia. Oletteko koskaan miettineet millainen on kansanedustajan normaalipäivä. Sattumalta sain kansanedustajan päiväkirjan haltuuni ja paljastan yhden päivän hänen arjestaan.

Päiväni alkaa tukirangan asentamisella, koska olen selkärangaton. Peilin edessä teen normaalit rituaalit. Valehtelun harjoittelua puoli tuntia. Uusimpien sivistyssanojen toistelua vartti ja lopuksi pari minuuttia sympaattisen hymyn harjoittelua.

Sitten nautin aamiaisen. Sen tarjoilee minulle vampyyri pimeässä huoneessa. Tänään on tarjolla lepakoita ja koiran pentuja. Maittavan aamiaisen jälkeen on aika lausua loitsut paksusta mustasta kirjasta samalla pääkallosta verta suuhun kaataen.

Otan normaali annokseni oopiumia ja uhraan vielä muutaman kissanpennun pimeyden ruhtinaalle ennen istuutumistani mersun takapenkille. Apulaisen istahtaa viereeni ja vääntää kumihanskat käsisään kasvoilleni kansanedustajan ilmeen. Matkalla Arkadianmäelle kerron toimittajalle ulkoa opettelemani tarinan totuutena.

Saavuttuamme perille hörppään pullosta johon olen edellisenä iltana sekoittanut työläisten selkärangasta kaavittua nestettä ja yksityisyrittäjien tuskan kyyneleitä. Sen ansiosta pärjään pitkälle iltapäivään.

Ensimmäinen kokous on yhdeksältä jossa kumoamme kaikki edellisen viikon päätökset.
Kolmen tunnin tauon jälkeen keksimme aivoriihessä kymmenen parasta keinoa vaikeuttaa kansalaisen elämää. Kymmenestä keinosta kuusi tulee suoraan Euroopan Unionilta.

Iltapäivä messun aikana jokainen kansanedustaja uhraa yhden yksityisen elinkeinonharjoittajan transsin omaisessa tilassa. Seraavaksi edustaja siirtyy pehmeälle sängylle, missä 5 neitsyttä tarjoilee tuoreita viinirypäleitä.

On aika palata kotiin. Naama normaali asentoon. Kotona tervehdys pimeyden ruhtinaalle. Tukirangan poisto ja ilta annos oopiumia.
Ennen nukahtamista luen Blin Clintonin kirjaa kuinka minusta tuli valehtelija.
Kietoudun isoäitini nahasta tehtyyn peittoon ja nukahdan samantien.

Olen kahvilla hienojen ihmisten kahvilassa. On lauantai aamupäivä ja sisään astelee hyvin pukeutuneita eläkeläisiä. Erotun joukosta isolla rinkalla ja koirankarvoja täynnä olevalla hupparilla.
Tässä kahvilassa ei radiota tarvita. Niitä on ympärillä useita kymmeniä. Voi olla, että taustalla on oikeakin radio mutta sitä en kuule.

Varsinkin eteläisessä Espanjassa jokainen tapahtuma sisältää paljon draamaa. Ulkopuoliselta tuntuu kuin kyse olisi hengenhädästä, mutta todellisuudessa asiakas tilaa kahvia tai tiedustelee käymälän suuntaa.

Odottelen parhaillani bussia Algodonaleseen. Jouduin tulemaan taksilla bussiasemalle, koska olin väärällä asemalla. En silti ehtinyt bussiin jota tavoittelin. Nyt minulla on aikaa ruhtinaallisesti.

Taksien suhteen olen varsinkin ulkomailla erityisen varovainen. Sitä se teettää kun joutuu muutaman kerran huijatuksi. Tämän päivän matkan maksoin 50 euron setelillä josta sain ensin takaisin hiluja. Aloin räyhäämään takapenkillä kuskille kunnes tajusin hänen kaivavan seteleitä kukkarostaan. Olin nolona ja pyytelin anteeksi.

Illalla saavuin Algodonalesin kylän lähellä sijaitsevaan paikkaan jossa vietän seuraavan kuukauden.
Tämä vaikuttaa juuri sellaiselta paikalta josta haaveilin. Täällä on 2 hevosta, aasi 4 koiraa ja pari kissaa. Tehtäväni on huolehtia eläimistä ja tarvittaessa tehdä muuta pikkuhommaa. Saan olla viikot aivan itsekseni kauniin vuoristeisen ympäristön saartamana.

Minulla on oma pieni viihtyisä mökki jossa on keittiö ja muu tarpeellinen. Isäntäperhe on viikot poissa ja antaa minulle rahaa ruokaa varten. Voin myös käyttää maastopyörää. Ilmat on olleet aika sateisia mutta arinko on myös näyttäytynyt. Se tarjoaa lämpöä sopivasti. Yöt ovat toisinaan aika viileitä, mutta minua se ei ole haitannut.

Olin herkka poika. en viihtynyt muiden lasten kanssa leikkien. Pakenin metsaan. Vanhempani eivat tienneet, muut eivat valittaneet.
Metsassa en pelannyt. En pelannyt pimeaa.
Metsassa ei ole kovia moottoreiden ja koneiden aania. Ei ainakaan siina metsassa missa mina olin.

Tuntuu kuin isot puut olisivat suojelleet minua. Siella saatoin olla oma itseni ja istuskella puiden alla tekematta mitaan. Ei huutoja ei mekastusta, vain tuulen lempea puhallus.
Tuoreita tuoksuja, kauniita maisemia. Puiden alla olin suojassa sateelta ja varjossa auringolta. Se oli paras ja turvallisin paikka minulle.

Mietin, etta voisin asua taalla. Seikkaikka paivat ja tavata karhuja. Jutella puille ja laulaa metsalle.
Mina rakastin metsaa ja se rakasti minua.

Kohtaamiseni karhujen kanssa olivat ikimuistoisia. Metsien kuninkaat tottuivat hajuuni ja havaitsivat minut vaarattomaksi. Sain rauhassa seurata niiden elamaa. Se oli hyvin jannittavaa. Koulussa en olisi ikina voinut kokea mitaan vastaavaa.
Kavin siella vain, jotten jousuisi vaikeuksiin.

Ymmarsin jo nuorena sen laitoksen haitallisuuden. Teinkin kaikkeni etten saanut vaikutteita tuosta kamalasta keksinnosta.

Karhut halusivat elaa rauhassa metsassa ja toteuttaa omaa rooliaan. Sain nahda isojen urosten valisia kiivaita taisteluja. Pentujen ensi askeleita pesan ulkopuolella.
Kaikkea sita oli tarjolla, koska avasin sydameni metsalle. Olin osa sita.

En tohtinut kertoa kokemuksistani kenellekkaan. Se oli minun salaisuuteni. Olisin muuten rikkonut metsan kanssa tekemaani kirjoittamatonta sopimusta.

Sudet. Niitakin nain. Tosin erittain harvoin. Nain niita sen jalkeen kun kiipesin korkealle puuhun johon tein myñs ensimmaisen pesani.
Sudet liikkuivat aina laumoissa. Ne olivat hyvin arkoja ja havaitsin, etta niilla oli hyvin tarkkaan maaritellyt paikat laumassa. Jokainen naytti tietavan tehtavansa vaikka sudet eivat kayneetkaan koulua.

En koskaan ollut peloissani. Jannittynyt usein. Tuntui kuin olisin ollut siella ennenkin ja kasvanut siella.
Olin onnellinen, koska viimeinkin oli loytynyt paikka jonne kuuluin. Ei tarvinnut puhua eika selitella mitaan. Olin osa tata naytelmaa jossa kaikki olivat ammattilaisia.
Minun roolini oli tarkkailija. Kannoin rooliani suurella ylpeydella.

Aloin tekemaan muistiinpanoja. Toin majalleni myñs kiikarit jolloin nakokenttani laajentui huomattavasti. Elin omassa maailmassani ja pienet vihkoni tayttyivat yksityiskohtaisista havainnoistani luonnosta.

Olin tullut huomattavan tarkkaavaiseksi. Pian kavi selvaksi, etta yksikaan opettaja koulussa ei tiennyt luonnosta mitaan minuun verrattuna.

Vartuttuani uskalsin jaada majaan yoksi. Nain todentuntuisia unia joissa olin yksi uros susilaumasta. Metsastimme yhdessa ja valilla mittelimme voimiamme.
Hereilla ollessani ajattelin vain metsaa ja sen elaimia.

En kaivannut ihmiseten seuraa. Pystyin kommunikoimaan puiden kanssailman puhetta. Retkieni pituudet pitenivat paiva paivalta.
Eraalla retkellani loysin mahtavan ison tammen. Valittomasti puun havaittuani koin voimakkaan tunteen. Kuin olisin tullut kotiin pitkalta matkalta.
Kosketin puuta varovasti. Samassa lammin energia virtasi lapi kehoni. Aivan kuin tammi olisi toivottanut minut tervetulleeksi.
Rohkenin koskettamaan puuta molemmin kasin. Lisaa energiaa syoksyi kehooni. Tiesin taman olevan kotini ja tanne jaavani.

Kului vuosia jona aikana olin muuttunut kuten lahikylissa sanottiin ”villi-ihmiseksi”. ”Se on se poika joka elaa karhujen ja susien kanssa” kylassa kohistiin.
Huhut ovat huhuja, mutta on niissa peraakin. Olin tullut vahvaksi ja parjasin omillani. Sain tarvittavan ravinnon luonnosta ja osasin suunnistaa kuin metsan elaimet.
Tayden kuun aikaan ulvoin susien kanssa ja aamunkoitteessa laulooin lintujen seurassa.

Ihmisten seuraa en kaivannut. En edes ajatellut asiaa. Elin vaistojeni varassa vain sita hetkea.
Asuin paikkani oli vankka tammi. Olin tullut etevaksi kiipeilijaksi ja muuuttanut sen korkeimpaan kerrokseen.

Kylilla oltiin peloissaan ihmissusi havainnoista. Aina sillontalloin lauma miehia aseineen saapui jahtaamaan ihmissutta. He olivat minun perassani.
Saatoin valilla kulkea suden turkissa. Tein sen hauskuuttaakseni itseani. Huumorintajustani en milloinkaan luopunut.
Korkealla puussa nauroin miesten kompelyydelle ja tietamattomyydelle. Ilman tuliaseita nuo mohomahat olisivat hyodyttomia ja heikkoja. Olin jallittanut heita jo vuosia. Pikku hiljaa olin kyllastynyt tilanteen haastettomuuteen.

Eraalla pitkalla tutkimusretkella olin tullut usvaisen metsan laidalle. Metsasta kuului jotain tavattoman kaunista laulua.
Laulua joka oli kauniimpaa kuin parhaiden lintujen yhteiskonsertti.
Kommunikoin puiden kanssa jolloin selvisi kyseessa olevan usvanetsan neito. Tieto sai minu hammentymaan. Olin niin hammentynyt, etta ampaisin samantien villiin juoksuun. Juoksin kunnes saavutin jalleen tutut maisemat.

Asia jai vaivaamaan mieltani. Kommunikoin asiasta tammen kanssa. Olin aina kuunnellut tammea ja pitanyt hanen mielipiteitaan suuressa arvossa. Tammen viisaus on mittaamatonta.

Tammi kertoi minulle tienneensa taman paivan koittavan. Puu kehotti minua lahtemaan aamunkoittaessa kohti usvametsaa. Siella olisi tulevaisuuden kotini.
Mietistelin asiaa hetkisen kunnes rohkenin kysya usvametsan neidosta.
Yllattaen tammi yltyi hersyvaan nauruun josta ei meinannut tulla loppua. Jouduin pitamaan kaksin kasin oksasta kiinni jotten olisin pudonnut maahan.

Viimein naurun loputtua ryhdyin valmistautaan huomiseen lahtooni. Yolla mietin usvametsan neitoa ja ihmettelin edelleen tammen naurukohtausta. Enemman olin kiinnostunut neidosta kuin mystisesta metsasta.

En ollut poika enaa kun lahdin kohti usvametsaa. Tammi toivotti minulle onnea matkaan samalla taputtaen minua isallisesti olkapaalle.

Intoa ja uteliaisuutta puhkuen lahdin matkaan. Naita kahta lapsen omaista ominaisuutta en ollut koskaan kadottanut. Taitoin matkaa vihellellen ja hyppelehtien.
Matka usvametsaan kesti paivia. Eraana iltana saavutin usvametsan. Se oli erikoinen metsa. Metsa oli kietoutunut usvan ikuiseen vaippaan. Se oli kaukana teista tasta johtuen mohomahat eivat koskaan hairinneet sen rauhaa.

Horistelin korviani toivoen kuulevani neidon laulua. Odotin karsivallisesti useamman tunnin ilman tulosta. Paatin leiriytya pimean jo saavuttua.
Olin juuri saanut itseni oikaistua kun kuulin vaimeaa kaunista laulua. Ponkaisin valittomasti pystyyn ja ampaisin valtaisaan juoksuun sukeltaen usvaiseen metsaan.

Kiihdytin vauhtiani kauniin laulun tullessa yha lahemmas. Pian nain edessani hahmon, joka oli selvasti laulun lahde. Pysahdyin ja haukoin henkeani jannityksesta.
Olika han usvametsan neito. Neito kaanytyi minuun pain ja hymyili.

Hanen taytyi olle se ajattelin mielessani.
”Mista sina tulet” ? ” Kuka olet ” ? neito uteli.
En ollut puhunut vuosiin. Olin kommunikoinut puiden kanssa , mutta en enaa tiennyt miten puhua ihmista.
Mietin kenties myos han hallitsee puiden kielen. Kuvittelin hanet tammeksi ja muodostin yhteyden. Suureksi ilokseni sain haneen kontaktin. Han oli kuin olikin usvametsan neito.
Olin pakahtua onnesta. Neito kertoi minulle asuvansa vanhan ja viisaan kuusen suojissa.

Kerroin tammesta ja elamastani karhujen ja susien laheisyydessa. Yhtaan sanoja ei vaihdettu. Kommunikointi tapahtui korkeammalla tasolla. Neito kutsui minut kuusenneulasteelle kotiinsa. Hyvaksuin tarjouksen eparoimatta hetkeakaan.

Olin loytanyt sielunkumppanini.

Tanaan viimeinkin paasin kavelemaan avojaloin merenrannalla. Tata hetkea olen odottanut siita asti kun saavuin tanne.

Miten rauhoittavaa ja miellyttavaa on tepastella pehmeassa hiekassa valilla meriveden tavoittaen jalkani. Kavellessani tunsin olevani erityisen onnekas. Olen onnekas koska minulla on vapaus valita. Vapaus olla vapaa. Mieleni oli tyyni ja rauhallinen. Paljain jalois kavellessani oli yhteydessa maa aitiin. Taakse katsoessani jalkeni huuhtoutuivat veden mukana nakymattomiin.
Aivain kuin merkkina menneisyydesta joka on mennytta ja on aika uudella alulle.

En jaksa kirjoittaa kaikesta mita taalla on tapahtunut, mutta jo nyt olen saavuttanut merkittavia tavotteita jotka asetin ennen lahtoa.
Mita haluan tulvaisuudela saihkyy mielessani kirkkaana ja unelmoin siita usein. Taalla ollessani ymmarran mita haluan ja missa en halua olla.

Pari paivaa sitten huomasin hammastyksekseni ettei vuohilla ole kunnollista suojaa sateelta. Siina onkin oiva esimerkki vapaaehtoistyon parhaista puolista. Kukaan ei odota sinun olevan ammattilainen. Voi vapaasti yrittaa ja kokeilla.
On palkitsevaa kayttaa luovuutta ja etsia ymparistosta rakennuskelpoista materiaalia.

Nyt vuohilla on katos ja minulla hyva mieli. Tosin aurikinkoisella ilmalla ne nayttavan kayttavan kattoa makuualustanaan auringosta nauttimiseen.
On hyvin selvaa, etta ihminen on tarkoitettu tekemaan jotain kasillaan. Luomaan, rakentamaan kaikkea mista oikeasti saa mielihyvaa itselleen ja muille.

Lauantaina matka jatkuu ja sita odotan kuumeisesti. Siella saan olla viikot yksikseni tavallaan ”eristyksessa”.

Mietiskelin kerran tavotteiden ja unelmies tarkeytta elamassa.
Varsinkin aikoina jolloin on vaikeaa ne auttavat pítamaan suunnan vakaana vaikka vene hieman keikkuisikin. Kun tunnet itsesi ja tiedat minne olet menossa ei mikaan voi kaataa venetta. Ei edes mahtavin ja hurjin hurrikaani.

Luopuuko ihmiset liian helposti tavotteistaan ja unelmistaan esimerksiksi avioliittoon paatyessaa.
Kuvitellaanpa tilanne missa suhteen alussa molemmilla on unelmansa ja tavoitteensa joita kohdin he etenevat maaratietoisesta. Maaratietoinen ja tavoitteellinen ihminen on aina viehattava, se kertoo henkisesta lujuudesta.
Pikkuhiljaa kumppani alkaa luopumaan tavoitteistaa ja mukavoituu elamaan avioliitossa.
Hanen ainoa tavoitteensa on selvita tyoviikosta ilman merkittavaa paakipua. Tai ainoa huoli on onko lahi kahvilan pullat tuoreita ja mukavan pehmeita.

On muistettava, etta rakkaus voi leimahtaa nopeasti mutta sen liekki voi myos sammua yhta nopeasti.
Muistetaan kaikki tavoitella itseamme ja omia unelmiamme itsemme ja muiden vuoksi.
Joku joskus sanoi ” tavoitelkaa vaikka kuuta taivaalta. Jos ette kuuta saa voitte saada ainakin tahtia”.

Viimeinkin paasen internetin maailmaan. Luvattua nettiyhteytta ei ollut joten
olen jossakin kunnan takahuoneessa kayttamassa konetta Espanjalaisin nappaimin.
Tietyt kirjaimet siis puuttuu joten teksti saattaa olla erityisen hassua.

Olen pakotettu kayttamaan kyseista otsikkoa. En yhtaan liiottele.
Saavuin maanantaina Espanjalaisen naisen ja hanen 9 vuotiaan tyttarensa luokse.
Han omistaa kaksi asuntoa. kaupunki asunnon joka on lahella tyton koulua ja ”asunnon” maaseudulla jossa kaikki elaimet ovat.
Otsikko viittaa siis tilanteeseen mika vallitsee molemmissa paikoissa. En tieda edes mista aloittaa. Tavaraa ja rojua on joka paikassa ja valilla on vaikea edes tietaa mista aloittaa tai mita ylipaataan tehda. Tiedatte varmaan sen tunteen kun tekisi mieli vain laittaa kadet taskuun ja kavella pois rikospaikalta heittaa tulitikku peraan ja polttaa kaikki maan tasalle.

No jokatapauksessa olen taalla vain pari viikkoa. Kolmas paiva joulukuuta menen kuukaudeksi Algodonalesiin joka on se varsinainen tavoitteeni.

Mutta takaisin tanne. Heilla on paljon elaimia 7 koiraa, vuohia, kissoja lukematon maara, kani, kanoja ja riikinkukkoja ! En ole varma muistinko kaiken.
Han juuri niita jotka kutsuvat itseaan elainrakkaaksi, mutta rohkenen olla erimielta. Mielestani oikeat ”elainrakkaat” ihmiset eivat haali elaimia enemman kuin voivat hallita ja huolehti. Olen sitakin miettinyt kenties he paikkaavat jotain tyhjiota sisallaan haalimalla elaimia. Koirat ovat hyva esimerkki. Ne ovat vallattomi, osa nukkuu heidan kanssa samassa sangyssa. Kaikki on sekavaa vailla minkaanlaista johdonmukaisuutta.

Seuraavassa paikassa minulla on kaytossa nettiyhteys joten voin rauhassa paivittaa blogia.
Nyt pahoittelen kaikkia lukuisia kirjoitus virheita.

Haluan viela loppuun jakaa tarinan jonka kirjoitin Oslon kentalla sairastaessani tylsyytta.
Se kulkee otsakkeen alla Eskon painajainen.

Esko on tunnollinen ja uskollinen tyontekija. Yhteiskunnan tukipilari. Esko on niin tavallinen, etta han erottuu harmaasta seinasta ainostaa vasemmassa poskessa olevan finnin ansiosta.

Joka arkipaiva han kulkee saman tyomatkan junalla ja istuu samalle istuimelle samaan asentoon. Nain hanen aamunsa on alkanut lukemattomia kertoja.
Esko joka on tottunut leppoisaan ja vaivattomaan poikamieselamaan ei viela tieda mika hanta odottaa.

Junassa han vaipuu syvalle haavemaailmaansa. Puolivalissa matkaa han vilkaisee hajamielisesti kellotaulua. Siirtaessaa katseensa takaisin kohti ikkunaa Eskon katse nauliintuu edessa istuvaan upeaan naiseen.
Han ei saata irroittaa katsettaan tuosta taydellisesta luonnon taideteoksesta.

Naisella on vaaleat pitkat paksun hiukset, jotka ylettyvat lahes vyotarolle. Hanen siniset silmansa ovat isot ja taynna iloa. Naisen kasvot ovat kapeat ja symmetriset. Iho silea ja posket sopivasti punertavat. Kasvoja taydentaa molemille puolille ilmestyvat hymykuopat.
Valkoiset hyvin hoidetut hampaat paasevat esiin taytelaisten huulien valista hanen hymyillessaan.

Esko ei tieda miten pain olisi. Esko puristelee ja nipistelee itseaan saadakseen selville onko han viimeinkin saavuttanut kauan tavoittelemansa selkounen.

Esko ei voi kasittaa mista tama jumalatarta muistuttava kaunotar ilmestyi.
Hanen katensa ovat hikiset, suu kuiva ja sydan pyrkii ulos rinnasta, mutta han ei voi muuta kuin ihailla naista katseella.

Samassa tama jumalatar kaantaa katseensa Eskoon ja katsoo syvalle silmiin ja hymyilee kauniimmin kuin kukaan koskaan.

Tassa vaiheessa viimeisetkin nesteet katoavat Eskon suusta ja muuttuvat hieksi hanen kammeniinsa josta valuen tippuvat lattialle. Esko alkaa menettaa nakokyvyn ja leukakin on jamahtanyt kiinni rintaan.

Tama jumalatarta ylempana oleva nainen jatkaa Eskon katsomista herkeamatta. Katse tyontyy sisaan syvalle sieluun saakka. Katseen edessa Esko on alaston ja nainen nakee kaiken Eskosta ja pitaa nakemastaan.

Esko murtuu paineen alla totaalisesti ja tekee pahimman mahdollisen virheen, minka poikamies voi vain voi tilanteessa tehda. Han kaantaa katseensa pois.
Katsoessaan ulos ikkunasta Eskon nako alkaa palautua ja suu loksahtaa paikoilleen itsestaan.

Viimein Esko tajuaa tilanteen vakavuuden ja aiheuttamansa vauriot. Viela on mahdollista korjata tilanne joku huutaa hanen paansa sisalla. Ikaankuin hanen niska olisi jumissa. Niska on lukko asennossa eika han voi liikuttaa paataan.
Sivu silmallaan han huomaa naisen vilkuilevan edelleen hanta. Vilkuilut vahenevat ajan kuluessa. Eskon painajainen kay toteen, kun nainen tekee lahtoaa.

Esko joutuu pakokauhun valtaan. Han ottaa kaksin kasin paastaan kiinni ja vaantaa kaikin voimin. Tama irvokkaalta nayttava tapahtuma vie liikaa aikaa. Esko ehtii nahda enaa naisen upeat hulmuavat hiukset. Vain jumalattaren tuoksu jai muistoksi.

Esko ei voi edes rynnata peraan jalkojen ollessa kuin kaksi 50 kilon sementtisakkia.
Hanen naamansa vaantyy ja han muistuttaa ihmisrauniota. Tilanne vain pahenee ja kanssa matkustajat valttavat Eskon lahelle istumista.

Han ei koskaan tormaa naiseen. Ei vilaustakaan. Kukaan muu ei enaa herata minkaanlaisia tunteita Eskossa tapahtuman jalkeen. Se oli Eskon elaman tilaisuus ja se valui hikipisaroina sormien valista likaiselle junan lattialle.

Blogissani seurataan matkaani ensin Espanjaan josta matka voi jatkua melkein minne vain. Kirjoitukset voivat myös sivuta monia muitakin aiheita riippuen mitä kirjoittajan mieleen juolahtaa.

Matkani alkaa kaukaa kauniista Pohjois-Lapista. Lapista jonne talvi on saapunut. Kaunis joskin vielä vaatimaton lumipeite peittää tuntureita.

Jätän siis kaiken tämän taakseni ja suuntaan Espanjaan. Osittain se tuntuu hulluta, mutta juuri nyt tiedän sisimmässäni sen olevan oikea päätös. Matkan kestoa ja lopullista päämäärää ei kukaan tiedä, mutta luultavasti ajan edetessä kokonaiskuva hahmottuu mielessäni.

Kehoni ja mieleni kaipaa jotakin muuta. Aurinkoa sen loputonta lämpöä, energiaa ja valoa. Sitä kaipaa kehoni juuri nyt ja tehtäväni on kuunnella sitä.

Kenties mieleni kaipaa myös jotain aivan muuta. Uuden alun jossain täysin erilaisessa ympäristössä. Se on siis tämänhetkinen suuntaus.

Matkani alkaa Altasta Oslon kautta Málagaan. Vaihtoaikani Oslossa on VAIN 7 tuntia. Joudun käyttämään kyynärpää taktikkaa, jotta selviän koneesta ensimmäisenä ulos juosten paniikin omaisesti kohti ilmoitustauluja.
Tiukat vaihtoajat tuovat turhaa stressiä lentokenttä sekoiluun. Kuvitelkaa vain seitsemän tuntia !

Nautinnollisin osa matkasta odottaa kuitenkin Málagassa, jonne saapuessa toivon hien jo kuivuneen (johtuen Oslon kentällä juoksemisesta). Olen nimittäin varannut yöpaikan Málagan lentokentän lattian kovimmasta ja epätasaisimmasta kohdasta. Päädyin tähän ratkaisuun puhtaasti käytännön syistä. Edullisen hinnan ja sijainnin vuoksi lattiapaikka voitti majapaikka kilpailun.

Unelmien yön jälkeen matkani jatkuu bussilla Sevillaan, josta vapaaehtoistyöpaikkani emäntä noutaa minut.
Ensiviikolla kirjoitan tarkemmin vapaaehtoispaikasta, työnkuvasta sekä siitä miten koen muuton talvisesta Lapista lumettomaan Andalusiaan.

Tervetuloa mukaani matkalle !