Kylmä hiki otsalla asetin kenkäni varovasti kapealle uralle. vuoren rinne kiilteli lumesta. Se oli jäinen ja jyrkkä.
Ura oli vain hieman kenkääni leveämpi. Ilman sauvoja olin vain jalkojeni tasapainon varassa. Se on pelottavaa, mutta samalla kiehtovaa. Jyrkkä rinne jatkuu kauas alas. Jos asiaa miettii keskittyminen herpaantuu ja edessä on kenties viimeinen liukumäki.
Onko se tilanteen kiehtovuus vaara vai se, että eteenpäin meneminen vaatii täydellistä keskittymistä ja läsnäoloa. Periaatteessa normaali suoraan kävely riittää, mutta horjahtaminen tai pienen pieni sivuaskel johtaa suuriin vaikeuksiin. Millainen linee se tunne heillä jotka ovat railoon tippuneet tai liukuneet jäistä rinnettä kohti kivikasaa.
Ehtiikö siinä murehtia miten käy vuokra-asunnon irtisanomisen vai nauttiiko maisemista viimeisen kerran.
On helpottava olo kun ohittaa vaikeimmat kohdat, vaikka ne tavallaan tuovat nautintoa. Helpottava kunnes tajuaa, että on matkalla ylös ja paluu tapahtuu samaa reittiä.
Vuorista elämän painoon joka voi olla joskus hyvin painava ja raskas kantaa ja hyvä niin.
Hietaniementiellä helmikuussa arki-iltana. Asunnon oveen koputettiin.
KOP KOP
-Hyvää iltaa
-Hyvää iltaa
-Anteeksi, että häiritse olisiko teillä hetki aikaa ?
-Ilman muuta on
-Hienoa olen etsimässä elämääni ja luulen sen löytyvän teidän asunnostanne.
-Voi kuinka mielenkiintoista, käykää toki peremmälle
-Kiitos
-Hetkinen minäpä vilkaisen tuon jäteastian ensin
-Ole hyvä vaan
-Haittaako jos hieman pengon sitä
-Ei ollenkaan anna mennä vaan
-Hmm täältä taitaa löytyä jotakin tuttua
-Katsotaanpas tarkemmin
-Murskatut unelmat Kyllä
-Epätoivo ja ahdinko Kyllä
-Väärät valinnat Kyllä
-Loputon alamäki Kyllä
-Ongelmien kasaantuminen Kyllä
-Kyllä aivan varmasti tämä on minun elämäni
-Voi kuinka hienoa. Olen iloinen puolestasi
-Haluaisitteko jäädä teelle ? Elämänne kuulostaa kiehtovalta
-Kiitos, mutta otan elämän painon harteilleni ja jatkan tuonne lähimmän tunturin päälle
-Näkemiin
-Näkemiin ja onnea
Niin harteikas mies poistui elämän raskas taakka kannettavanaan. Hän käveli leveä hymy kasvoillaa. Hän aloitti nousun tunturille. Tunturi kävi koko ajan jyrkemmäksi ja jykemmäksi. Paino tuntui joka askeleella edellistä askelta painavammalta. Hänen hymynsä vain leveni ja selkä suoreni nousun jyrkentyessä. Miehen ryhti oli täydellinen.
Hän oli susi ja karhu. Hän ei koskaan luovuttanut eikä valittanut. Hänen sanakirjassa sana luovuttaa oli yliviivattu paksulla kynällä, se oli leikattu irti ja poltettu. Sitä sanaa ei ollut olemassa.
Hän valitsi aina vaikeimman reitin. Aina. Miehen sisällä roihusi Spartalaisen sotilaan sydän. Kuin soturi hän taistelee viimeiseen sydämen lyöntiin asti.
Hän oli oman eleämänsä sankari. Hänen kehonsa ja mielensä oli metsä jonka kuningas hän oli. Soturi oli metsänsä karhu. Kontio joka ei koskaan taipunut lopullisesti. Miehen tahdonvoima oli kuin ikirouta. Mahdotonta murtaa.
Niin hän eteni aina valiten vaikeimman kohdan. Hän valui tuskaa, mutta selkä pysyi suorana.
Suden ja karhun ylpeys paistoi miehestä kun hän rinta kaarella saavutti huipun.
Kuin Spartalainen soturi hän otti viimeiset askeleet päättäväisesti.
Alas katsoessaan leveä voimakas hymy kasvoillaa soturi tiesi olevansa jälleen vahvempi. Hän ymmärsi elämää. Hän tiesi elämän olevan hyvää. Hän hallitsi elämäänsä. Hän oli karhu ja susi.