Missä lie

Olen polkenut jo viikon ilman kunnon lepotaukoja. Vartaloni on täysin tunnoton vyötäröstä alaspäin. Pää on ollut tunnoton jo pitemmän aikaa.
Lähestyn asutusta, näkyy katuvaloja. Vauhtini on hurja vaikka mummo kiilaakin ohitseni potkukelkalla.
Mikä on tämä kumma kylänen mihin saavuin.

Oikealla näkyy rakennus, jota kutsutaan tulliksi. Käännyn pikaisesti vasemmalle etten joudu tullin käsittelyyn.
Lähestyn jonkin sortin markettia jonne painelen parta umpijäässä.
Sisällä huomaan erehtyväni. Olenkin saapunut erikoiseen museoon. Hyllyssä on tarjolla 25 vuotta vanhjoja keksejä ja 10 vuotta vanhaa jogurttia.
Mukaani tarttuu antiikin aikainen ananaspurkki. Pihalla kuulen ihmisten kiroilevan bensiinin korkeaa hintaa. 2 euroa/litra. Myhäilen tyytyväisenä, että liikun pyörällä. Polkaisen pyöräni käyntiin ja mietin milloin saavutan keskustan.
Hetken päästä vasemmalle ilmestyy rakennus josta nenääni kantautuu miellyttävä kanelin tuoksu. Nyt ei ole vielä pullan aika. Päätän pistäytyä seuraavassa kahvilassa. Tämä osottautuu pahaksi virheeksi.

Lumi pöllyää takanani kun sinkutan vaihteetonta lasten pyörää. Pieni norsun muotoinen äänitorvi jäätyi jo Viron kohdalla enkä voi sitä töräyttää joten joudun murahtamaan, jotta yläkoululaiset väistävät.
Nuorten ilmeet ovat kauhistuneita. Onhan näky kaikkea muutakuin tyypillinen. Selässä iso rinkka jonka taskuista roikkuu sukkia, pitkävartiset vaelluskengät ja jalassa venyneet shortsit. Yläosassa sentään kauttaaltaan ehjä pitkähihainen huonosti hengittävä paita. Naamaa koristaa huonost kammattu parta.

Vieläkään en tavoita kylttiä jossa nuoli osoittaa keskustaan. Uskottelen itselleni olevani taajama-alueella. Joudun hiljentämään vauhtia nopeusrajoituksen ollessa vain 50km/h.
Petyn ja voihkaisen ääneen, kun katuvalot loppuvat ja tajuan ettei keskustaa tule. Sukellan pimeyteen kylmässä myötätuulessa.

Vihdoinkin koittaa alamäki. Voin leputtaa tunnottomia koipiani ja nauttia säkkipimeästä näkemättä mitään. Pian Rekka ohittaa minut ja katoan lumituiskuun useaksi minuutiksi.
Havaitsen vasemmalle kääntyvän tien. Huomaan ison kyltin tienvieressä. Kyltissä mainostetaan hotellia ja lohikeittoa kympillä. Epäilen sitä pilaksi mutta päätän koittaa. Tietä ei ole aurattu viime aikoina ja matkanteko käy hankalaksi.

Valoa. Näen valoa. Täällä taitaa olla asutusta. Hmm mikäs kumma paikka tämä on. Pihalla on autotallin mallinen rakennus jossa on useampi ovi. Kurkkaan yhdestä ovesta sisään ja näen jotain suunnattoman kaunista.
Upea tummanvihreä kaunotar seisoo neäjällä pyörällä. Tunne on niin lämmin, että tunto palaa jalkoihin, jää sulaa parrasta ja järki palaa päähän samantien.
Siinä se kaunotar lepäilee ja ylväästi koreilee ja minä en voi kun huokailla sen kauneutta. Nyt alkaa muistikin jo palailla. Kyllä minä tämän tunnistan. Olen ollut sen kyydissä useat kerrat. Voi veljet sehän on minun ikioma Avensis. Täällä se on uskollisena minua odottanut eikä ole hievahtanut senttiäkään. Ei ole laskenut alleen ei mitään pahaa tehnyt odottanut kiltisti isäntäänsä.
Mikä ihana auto !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.