Maailman epäonnisin mies

Hän on Rami. Hänet on tuomittu. Hänet on tuomittu epäonnistumaan. Vaikeaksi asian tekee ettei Ramilla ole tästä kirouksesta mitään tietoa.
Rami on optimistinen ja postitiivinen vaikka lista hänen epäonnistumisistaan on loputon. Ulkopuoliselle Ramin elämä on irvokasta katsottavaa.

Edes Ramin vessakäynnit eivät suju ilman ongelmia. On roisketta haaroissa, tukkeutunut viemäri tai tyhjä vessapaperirulla.
Ajokortin hän menetti jo vuosia sitten ajettuaan kuoliaaksi lajinsa viimeisen lumileopardin. On Rami päässyt muutamille treffeillekkin. Seuraukset eivät yllätä häntä läheltä seuranneita ihmisiä. Esimerkiksi viime huhtikuussa hän tippui kaivoon matkallaan tapaamaan Kyllikkiä. Toissa vuonna meteoriitti iskeytyi hänen reiteensä hetkellä jolloin Rami oli astumassa ravintolaan sisään.
Lienee turha edes mainita Ramin olleen kuten hänen vanhempansa sen ilmaisevat ” vuosisadan epäonnisin vahinko ”.

Mutta miten ihmeessä Rami on vielä elossa. Miten fyysisesti heikko mies voi selvitä hengissä jäätyään 500 vuotta vanhan tammen alle salaman siihen iskettyä.
Sen täytyy olla hänen avuliaan ja lempeän luonteensa vuoksi. Ramin tippuessa kaivoon hän pelasti ikkunasta tippuneen kissan, jolloin keskittyminen herpaantui.
Lumileopardin yliajamisen syyksi voidaan kirjata samalla tapahtunut kärpäsen elvytys kojelaudalla.

Rami on epäsovelias tähän maailmaan. Hänen auttamishalunsa tuottaa valitettavasti usein enemmän tuhoa mutta onneksi aina ei ole näin.
Esimerkiksi se hanhiperhe, jonka luona Rami asui 5 kuukautta toimien ansiokkaasti sijaisisänä.
Ehkäpä Rami on kuolematon.

Palkkatöihin häntä ei ole päästetty sitten Tsernobylin ydinvoimalassa työskentelyn jälkeen. Se oli hänen ensimmäinen ja viimeinen työpäivänsä.
Rami on myös todistanut sanonnan ”ei salama iske kahdesti samaan paikkaan” vääräksi ja vielpä useampaan kertaan.
Tietyllä tapaa traagisinta on hänen halunsa kokeilla uusia asioita. Kalastuksen kokeilu päättyi tilanteeseen jossa Rami sätki henkeään haukkoen rantavedessä viehe syvällä nielussa.
Miten voi shakki peli päätyä teho-osastolle kuninkaan ollessa poikittain Ramin henkitorvessa.

Tästä kaikesta voimme päätellä Ramin todellakin olevan tuomittu. Ilmeisesti hän ei kuole koskaan. Hän ei koskaan koe onnea. Mutta silti hän on onnellinen. Hän ei ikinä valita tai nurise mistään.
Rami oikeasti uskoo, että paistaa se aurinko hänenkin risukasaansa. Kukaan muu ei siihen usko.
Mutta jos Rami onkin oikeassa ja joku kaunis päivä ystävällisyys ja avuliaisuus palkitaan. Sitä odottaessa toivomme hänen pysyttelevän mahdollisimman paljon sisätiloissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.